Webmaster: Täyttä asiaa tämäkin ! Kiitän tästä palautteesta ja toivottavasti jatkossa saamme vastaavia kirjoituksia muiltakin näillä sivuilla vierailevilta !
[Ååken pakinat (Vieraskirjasta poimittu):]
Meillä Vaasassa vilkun käyttö ja käyttämättä jättäminen suorastaan v*tuttaa. Liikenneympyrästä poistuttaessa ei vilkkua käytetä, ja jos olet tulossa kolmiolla varustettuun T-risteykseen, vasemmalta tuleva oikealle kääntyvä laittaa vilkun päälle vasta kun olet pysähtynyt. Jos ylipäätänsä jaksaa/viitsii/haluaa.
Tähän toimintaan syyllistyy niin nuoret kuin vanhat, erityisesti mieleen ovat jääneet paketti"autoilijat" ja volvo-tojota-mersu-lippalakki-juntti-osasto. Monta kertaa, erityisesti talvella, olen näiden ritareiden takia jäänyt sitten pidemmäksi aikaa risteykseen odottelemaan oikealta tulevia. Odotusaika ei tietenkään ole pitkä, mutta kun niitä pieniä hetkiä tulee muutama päivässä, tekee se lähemmäs 15 min viikossa, vuodessa 13h!!! Vittu ku ois parempaaki tekemistä ku jonku piittaamatoman sankarin takia istua risteyksessä kun olisi yleensä parempaakin tekemistä.
Ja vielä, ne perkeleen väliin tunkevat ääliöt. Kuvittelisin, että jos lähtee risteyksestä/liittymästä liikennevirtaan, ei seuraavan auton tarvisi ruveta jarruttamaan. Kaiken lisäksi nämä "väkisinväliintukkijat" yleensä ajavat hitaammin kuin mitä liikennevirta ennen "vvt":n ahtautumista jonoon, paitsi liikennevaloissa, joissa yleensä itse ajavat reippaastikin punaisia päin, kun itse saa kiroilla, että "olisin ehtiny noistakin valoista ilman tota runkkaria" (pyydän anteeksi masturbaation harrastajilta, ei ollut tarkoitus loukata).
Huh mitä vuodatusta. Toivonkin nimenomaan vilkun käytön suhteen tarkkuutta kaikilta näitä sivuja lukevilta. Hyvää kevättä, ajellaan sujuvasti kattoluukku auki!
Ååkke kirjoittaa 22.4.2004 18:07
Olen kanssasi samaa mieltä, ykkönen PITÄÄ olla silmässä ennen kuin valot vaihtuu.
Nyt siihen yht'aikaa lähtöön. Kun kaikki autot lähtevät liikkeelle vihreiden vaihtuessa, jono liikkuu metrin väleillä hetken aikaa n. 10 km/h. Ensimmäinen auto joutuu lyömään jarrut lukkoon jonkun itsemurhakanditaattipyöräilijän tai umpisokean vanhemman sankarin takia. Reaktioaika jonon toisella autoilijalla on n. sekunnin kymmenys, koska kun edellä ajava lyö jarrut lukkoon, ei siinä paljo tarvi miettiä mitä tekee. Mikäli kaikki katsovat vain toistensa perävaloja niinkuin tapana on, kymmenes auto jarruttaa vasta sekunnin kuluttua ensimmäisestä. Sekunti 10 km/h nopeudella on matkana noin 2,7777777777777777778 metriä (jos joku haluaa tarkemman luvun, voi lisätä pilkun jälkeen vapaasti seiskoja :).. ) eli kolarihan siitä tulee.
Tuo on ns. worst case scenario, toivottavasti kukaan ei tuijota pelkästään edellä ajavan perävaloja.
Pidetään renkaat lämpiminä ja kannustetaan Suomi lauantaina voittoon
Unohtui tosiaan yks juttu. Luin (ehkä viikonvaihteen) Iltalehdestä kolumnin, jossa kirjoittaja (enpä muista sitäkään) paheksui eduskunnan päätöstä lääkärien ilmoitusvelvollisuudesta. Kirjoittaja oli ilmeisesti sitä mieltä, että kyllä umpisokeallakin on oikeus ajaa, jos vain haluaa.
Jatkuvasti tulee vastaan autoilijoita, jotka eivät fyysisistä (esim. vanhuuden tuomat haitat) syistä yksinkertaisesti ole enää sopivia ajamaan ainakaan autolla. Autolla on niin helppo tehdä vahingossa suuria menetyksiä pelkästään huomiokyvyn laskun takia. Jos joku ei ymmärrä lopettaa autolla ajoa itse, tulee se lääkärin ja poliisin toimesta lopettaa
Ååkke kirjoittaa 29.4.2004 18:07
Vuodatukseni koskee tällä kertaa hidastetöyssyjä. Olen suunnitellut esitettäväksi kaupungille hidasteita myös muille tielläliikkujille.
Jalankulkijat:
Kyseeseen voisi tulla jonkinnäköiset risteysalueelle sijoitetut kadun poikki vedettävät teräsvaijerit. Eli ennen kuin voit mennä suojatielle, on sinun pysähdyttävä ja nosteltava jalkojasi jotta huomaat saapuneesi risteysalueelle. Nuo vaijerit ovat ehdottoman tärkeät ettei esimerkiksi puhelimessa puhumisen aiheuttama tarkkaavaisuuden puute aiheuta punaisia päin kävelemistä (noin tunti sitten tapahtuman todistanut. Säikähti vähän kun tööttäsin sille.. ja katto tyhmänä päälle).
Pyöräilijät:
Suomen hieno ja ajan tasalla oleva tieliikennelaki sanoo, ettei pyörillä ole asiaa jalkakäytävälle. Näin ollen jalkakäytävällä on laitettava poikittain vähintään 15*15 cm teräväreunaisia teräs- tai betonipalkkeja 10-15:n metrin päähän toisistaan. Toinen vaihtoehto olisi risteysalueen tapaiset teräsvaijerit.
Rullaluistelijat/hiihtäjät/lautailijat:
Tämä ryhmä pyöräilijöiden kanssa aiheuttaa huomattavasti vaaratilanteita yhdistetyillä pyöräteillä/jalkakäytävillä. Em. ryhmien vauhtia on pudotettava reippaasti esim. tekemällä teistä niin muhkuraisia että niillä ei yksinkertaisesti pysty ajamaan kovaa.
Punaisia päin kävely:
Kaikille jalankulkijoille tulee jakaa kaulaan ripustettavat kyltit, joissa on jokaiselle yksilöllinen tunnus. Liikenne valojen vaihtuessa punaiseksi valoissa aktivoituisi valokenno, joka olisi yhteydessä kameraan. Eli kun punainen palaa ja astut autotielle, kamera ottaa kuvan sinusta ja kilvestä. Sakko määräytyy sen mukaan kuinka monta sekuntia valojen vaihtumisen jälkeen suojatielle astuu, pidempi aika=suurempi riski=suurempi sakko.
Kaikki ehdotukseni voivat vaikuttaa yhtäkkiä ajateltuna tyhmiltä. Kun niitä vertaa autoilun hankaloittamiseksi tehtyihin asioihin, voi ehkä havaita jopa yhteneväisyyttä. Joku fanaattinen jalankulkija voisi sanoa että kyllähän suurin osa jalan/pyörän kulkevista osaa katsoa risteyksissä jne jne. NIIN SUURIN OSA AUTOILIJOISTAKIN, MUTTA KAIKKI SAAVAT KÄRSIÄ NIIDEN TAKIA, JOTKA EIVÄT RATIN TAAKSE KUULU. Esimerkiksi autoilijat, joiden havaintokyky on huonontunut, itsekeskeiset ja muista välittämättömät.
Webmaster: Olen varma, että Ååken ehdotuksille löytyisi eduskunnasta kannatusta...
Ååkke kirjoittaa 7.5.2004 11:14
Jälleen on tullut aika meikäläisen hieman avautua. Putosin tuoliltani kun w-master oli ihan etusivulle meikäläisen kirjotuksen laittanu. Pituutta tuli heti joku 30 senttii lisää ja tuntuu kuin meikäläisen autossa olis vähän enemmän tehoja. Voi olla kaarreajo-ominaisuudetkin on vähän paremmat. Aihe on tällä kertaa tulenarka, katsotaan kuinka hyvin onnistun luovimaan sen läpi.
Ensiksi, pidän moottoripyöristä, sekä paksujen nahkaliivisten setien hienosti maalatuista "mopoista", että vauhdikkaista "kyykkypyöristä". Tosin meikäläiseltä ei sympatiaa heru "matkapyörille", joihin voi helposti pakata mukaan keskivertoa suuremman nurkkasohva-divaani -kaluston sohvapöytineen. Pidän myöskin hienosti "tuunatuista" autoista, joissa myös suorituskyky vastaa ulkonäköä.
Sitten asiaan. Kaupungissa asuu paljon ihmisiä, jotka joutuvat heräämään aikaisin töihin. Nämä ihmiset, mukaan lukien minä, haluaisivat lyhyet yönsä nukkua rauhassa. Viime yönä jonkun/joidenkin päristelijöiden oli kuitenkin pakko päästä testaamaan kulkuvälineidensä kiihtyvyyttä meikäläisen ikkunan alla. Mielestäni tuollaisessa kilpailemisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, kun siinä ei varmasti keskellä yötä ketään sivullinen vaarantunut. Voisiko ne kiihdytyskisat kuitenkin järjestää vaikka Vaasa-Laihia highwayllä? Meikäläisen yöunetkaan ei hirveesti enää häiriintyis. Ja kun se kiihdyttäminen ja kovaa ajaminen jää yleensä kaupungissa siihen hurjaan 70km/h (monelle tuntuu riittävän;)..) kun moottoritiellä voisi helposti ajaa esim. 170 km/h. Eli minkä h-vetin takia pitää häiritä ihmisiä kaupungissa keskellä yötä?
Ylipäätänsä koko ääni-viritys tuntuu naurettavalta. Kyllä jonkun esim. V8:n jylinä tuntuu mukavalta takalistossa, mutta jonkun 1,1:n litran seat ibizan äänenvaimentajan poistaminen jylinän aikaansaamiseksi ei toimi edes huonona vitsinä. Sulatan kyllä auton virityksen yhteydessä tapahtuvan pakoputkiston vaihdon, mutta harvoin sen yhteydessä tapahtuva melun nousu aiheuttaakaan harmia. Nämä autothan yleensä katsastetaan, joten todennäköisesti katsastusmies puuttuisi asiaan..
Sama koskee moottoripyöriä. Alunperinhän moottoripyöräilyn oli ilmeisesti tarkoitus olla ns. kapinallista. Mikäs sen hienompaa kapinointia kun pitää kovaa meteliä ajaessa. Mutta kun se kapina 95%:ssa jää siihen meteliin. Kyseessä lieneekin lähinnä huomiohakuisuus ("kuuletteko, pistin rahani epämukavaan kovaääniseen pyörään kun ei riittäny rahat volvoon"), en ainakaan itse pysty keksimään mitään muuta selitystä.
Kuten webmaster, otan mielelläni vastaan perusteltua kritiikkiä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin
Webmaster: Motoristien puolustukseksi: "Loud pipes save lives". Usein voi hämmästyksekseen lukea, ettei autoilija ollut nähnyt moottoripyörää (?) - Ehkäpä äänen koventaminen helpottaa "pienen kohteen" havainnointia. Ja taas toisaalta, mikään ei ole kyllä niin naurettavaa kuin paljon melua tyhjästä. Mopooni olen muuten vaihtanut vaimentimen, kun alkuperäisen ovat insinöörit tukkineet "rajoittimilla". Teho kasvoi, paino putosi ja desibelit ovat edelleen lailliset.
Ååkke kirjoittaa 18.5.2004 19:56
Kesäkuussa joutuu varmaan ajelemaan aggressiivisesti länsirannikkoa alaspäin seuraamaan nimeltä mainitsemattoman bomber-rikollisjengin stuntti-ajotapahtumaa. Kaikki tosin ovat jo varoitelleet tuohon tapahtumaan liittyvistä riskeistä. Saatan jopa itsekin innostua ajelemaan takaisin kotiin kahdella renkaalla.
Eipä oo bomberit enää suomen vaarallisin rikollisjärjestö, päätellen nimeltä mainitsemattomien ip-"lehtien" iltasanomien ja iltalehden lööpeistä. Itse taidan olla tällä hetkellä suurin riski liikenteessä (lukuun ottamatta sitä kolmion takaa tullutta autoilijaa, jonka lapsen henki pelastui levyjarrujen ansiosta), ts. olen nuori ja minulla on hieman keskivertoa tehokkaampi auto.
Haluaisin nähdä oikeat onnettomuustilastot jossakin: Ikä, Auto(malli etc.), humalassa vai, SYY. Ilman mitään propagandaa. Sen lisäksi olisi kiva nähdä tilasto rattijuoppojen iästä. Viikonloppuisin varmaan mukaan tulee enemmän nuoria, mutta noin arkiaamupäivisin (koululaiset liikkeellä) on varmasti enemmän rattijuoppoja.
Eipä sen enempää. Ajokelejä tasapuolisesti 1, 2 ja nelipyöräisille