[Ajankohtainen kakkonen Rajoja rikkovaa typeryyttä]
Vähemmän yllättäen aiheena on jälleen moottoripyöräily ja tarkemmin "Bomber-ilmiö". Olen kirjoittanut tästä aiheesta jo lukuisia kertoja.. Mutta koska tämänkertainen tv-ohjelma sisälsi jo tietyllä tavalla uraa uurtavaa tyhmyydessä piehtarointia ja maksimaalista itsensä naurettavaksi tekemistä, niin palaan jälleen b-aiheeseen. (Aiheeseen kyllästyneet jättäkööt tämän väliin)
Ajankohtainen Kakkonen 05.06.2003 käsitteli edellisen perjantain (30.05.2003) tapahtumia pääkaupunkiseudulla. Kyseessähän oli kuun viimeinen perjantai, joka tunnetaan pääkaupunkiseudulla ns. b-illan ajankohtana. Ohjelmassa näytettiin kuvaa kuinka poliisit aloittavat resurssiensa tuhlaamisen jo 16:30 Malmin poliisiasemalla suunnitellen pääkaupunkiseudun motoristien kiusaksi massiivista operaatiota. Heti alussa painotetaan sitä, että tehovalvonta kohdistuu erityisesti Bombereihin. Poliisin iskuun osallistui 15 moottoripyöräpoliisia, kahdeksan autoa ja 30 miehistön jäsentä. Yksiköitä oli Helsingistä, Vantaalta, Espoosta ja liikkuvasta poliisista.
Lienee kohtuullista olettaa, että Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa on vähintään tarpeeksi poliiseja eihän motoristien kokoontuminen perjantai-iltana mene kuitenkaan tärkeysjärjestyksessä huumekaupan, väkivaltarikosten, autovarkauksien ja rattijuoppouksien ohi ? Vai pitääkö poliisi motoristeja, kumin käryä tai liikennesääntöjen noudattamatta jättämistä pääkaupunkiseudun suurempana ongelmana ? Miksi ? - tilastoista voidaan todeta, että rattijuoppojen aiheuttamat liikennekuolemat ovat arkipäivää ja "moottoripyörä-stuntteja" tehdessä ei Suomessa ole (tietojeni mukaan) kuollut yhtään sivustakatsojaa viimevuosina ja ainoastaan yksi motoristi "keulimisen" jälkitilanteessa.. Vai pystyykö poliisi kumoamaan olemassa olevat faktat muulla, kuin oman mielikuvituksensa luomilla illuusioilla, joita totena mediassa esitetään ?
Kolmekymmentä poliisia kyttäämässä motoristeja on kolmekymmentä poliisia poissa suojelemasta ihmisiä väkivallalta, turvaamasta heidän omaisuuttaan ja ottamasta kiinni "oikeita" rikollisia. Vielä kun ko. iltana liikkeellä olleiden motoristien mukaan poliisit seurasivat ja pysäyttivät normaalisti liikennöiviä motoristeja lukuisia kertoja illan aikana. En tiedä minkälaisen viestin poliisi pyrkii välittämään sillä, että eräs motoristi kertoi, että hänet pysäytettiin neljä kertaa illan aikana (ei sakkoja tms) ? Vaino ei kohdistu selvästi pelkkiin "pommittajiin" vaan kaikkiin motoristeihin ! Minulle tuo kertoisi sen, että poliisi vihaa minua/motoristeja niin kovin, että he ylittävät inhimillisen sietokyvyn rajan tarkoituksellisella hyökkäyksellä kokoontumisen vapautta ja oikeutta liikkua vapaasti vastaan. Toivon, että vastareaktio on pääkaupunkiseudulla kypsempi, kuin mitä se olisi minulla. Poliisithan näkemykseni mukaan suorastaan yllyttävät ihmisiä hyökkäämään itseään vastaan. Mitenkään ainutlaatuinen isku ei ollut kyseessä: Viimeksi 31.05.02 poliisit kunnostautuivat tehoiskulla, jossa jaettiin sakkoja mm. katsastusviranomaisten hyväksymistä muutoksista ja mitattiin vilkkujen etäisyyksiä toisistaan [Lue].
Ohjelmassa puhunut miestoimittaja mainitsee, että Bomber-ilmiö on erityisen ongelmallista siksi, että muun liikenteen joukossa ajetaan säännöistä piittaamatta ? Käsittääkseni Bomberit ovat pyrkineet tätä välttämään harrastamalla stuntteja syrjäisillä / hiljaisilla tieosuuksilla poliisit ilmeisen tarkoituksellisesti yrittävät häätää bomberit syrjäisiltä teiltä, vaikkapa Helsingin pääkaduille tai asuinalueille ? Toistaiseksi poliisit ovat saavuttaneet vain sen, että entisen yhden sijaan, b-ilta on nyt neljä kertaa kuukaudessa.
Parasta ko. ohjelmassa oli se, kun kameramies tai leikkaaja omasi ilmeistä ironian tajua ja ujutti mukaan kuvan (ilmeisen virheellisestä) kyltistä, jossa luki "Stadissa saa pyöriä" Tuohan on varmasti totta, jos omaa kyltissä mainostetun liikkumavälineen; polkupyörän...
Jutun mukaan erityisen suuri ongelma b-illoissa on se, että yleisö on vähintään yhtä suuressa vaarassa kuin temppuja tekevät motoristit. Väite voi sinänsä jopa pitää paikkansa, mutta on muuten suorastaan turhauttavan typerä Onko "yleisö" koostunut pelkästään kehitysvammaisista tai lapsista, joiden ei tarvitse kantaa omasta toiminnastaan vastuuta ?
Pahimpana asiana B-illoissa oli jutun mukaan se, että polkupyörillä ja mopoilla paikalle saapuneet lapsukaiset omaksuvat vääränlaisen esimerkin. Olettaako joku nyt esimerkiksi, että motoristit ohjaisivat yleisön joukosta ala-ikäiset kotiin ja vielä mielellään kasvattaisivat niistä hyviä aikuisia heidän vanhempiensa puolesta ? Koko kommentti viittaa yleisesti hyväksyttyyn valheeseen, jolla pyritään vierittämään kaikki vastuu pois itseltä. Eli: Kukaan ei ole vastuussa omista teoistaan, koska pahat tv-ohjelmat saavat ihmiset tekemään kummallisia juttuja + Vanhemmat eivät ole kasvattaneet lapsiaan koskaan yhtään väärin, vaan ikävät vaikutteet on imetty pahoista tietokonepeleistä. Ilmeisesti ainoastaan bombereiden pitää kantaa vastuuta omista teoistaan tässä maassa ei kenenkään muun ?
Vähemmän yllättäen jutussa pääsi ääneen myös erityinen suosikkini: Komisario Kari Pesonen Helsingin liikkuvasta poliisista. Pesonenhan tuli kaiken kansan tietoisuuteen, avoimen bombervihamielisten kannanottojen ja perusteettomuudessaan hämmentävien kommenttiensa ansiosta, Moto -lehden artikkelissa "MP-Poliisi Lajitoveri". Lue lisää. Kun näin, että Pesonen on mukana tiimissä, en ihmettele enää yhtään kuinka poliisit jaksoivat tuntikausia seurata motoristeja ja hajottaa kokoontuneita ryhmiä ympäri kaupunkia..
Pesosen lisäksi ohjelmaan oli saatu toinen todellinen helmi haastateltavaksi: Liikenne sosiologi Heli Vaaranen, joka toi mieleeni liikennepsykologiaan erikoistuneen Turun yliopiston professorin Esko Keskisen (kunnostautui Aamulehdessä ja Iltasanomissa lietsomaan ikärasistista propagandaa [Lue]). Heli Vaaranen ei syyttänyt nuoria tai syyllistynyt muuten perusteettomaan paheksuntaan, mutta esitti lähes yhtä käsittämättömiä väitteitä ja päätelmiä. Jos liikenne-psykologit ja sosiologit ovat yhtä todellisuudesta vieraantuneita, kuin Esko Keskinen ja Heli Vaaranen, niin onko ihme, että nykyinen paheksumismentaliteetti saa jatkua ja todellisten ongelmien ratkaisuun ei päästä koskaan. Tässä muutamia otteita Vaarasen syväluotaavista ja analyyttisista havainnoista:
Jostain syystä liikennesosiologi Heli Vaaranen ja komisario Kari Pesonen ovat ilmeisesti muuten Ylen virallisia Bomber-asiantuntijoita. Sama asiantuntija-tiimi höpötti aikanaan myös Puskuri ohjelman Bomber-jutussa. Silloin Vaaranen viittasi b-ilmiöstä puhuttaessa vanhoihin mytologioihin ja sankaritarinoihin - Pesonen taas kertoili tutuksi tulleita perusteettomia uhkakuviaan.
Surullisinta jutussa oli maininnat viimesyksyn kovista tuomioista. Tulipa taas kerrattua, että ylinopeus ja keuliminen aiheuttavat ajo-oikeuden menetyksiä ja ehdollisia tuomioita. Rangaistukset ovat siis suurempia, kuin monissa väkivalta ja omaisuusrikoksissa. Ohjelman loppuun pääsi Pesonen vielä kertomaan kuinka hyvin operaatio täytti tarkoituksensa.. Lainaten hänen sanojaan "neljään kertaan keskeytettiin se moottoripyöräharrastus.. väärässä paikassa, eli se tiellä tapahtunut".
Murhaajille ja murtomiehille ilmainen vinkki: B-iltoina teitä ei etsitä. Todellisuudessa "kauhistuttava Bomber-ilmiö" on vain poliisin ja median luomaa hurskastelun tarvetta palvelevaa propagandaa !