(Artikkeli julkaistu allekirjoittaneen luvalla - Kirjoittaja ei ole Tielläliikkujien Etujärjestön jäsen)
Yhteiskunnan tavoitteena moottoripyöräilyn määrän vähentäminen.
Petri Rahkonen
Hallituksen jäsen
Motorg ry
www.moottoripyora.org
Lue myös:
15.2.2006 (Tiedote)
Ajokorttien ikärajojen nostoille tarvitaan paremmat perusteet
Kansallisen liikenneturvallisuusohjelman nimissä esitettävät moottoripyöräilyn vähentämis- ja rajoittamistavoitteet ovat yhteen ajoneuvoryhmään kohdistuvina kohtuuttomia ja syrjiviä.
Suomen Motoristit Ry ei voi hyväksyä julkisuudessa esille tuotuja mopojen ja moottoripyörien ajokorttien ikärajojen nostoja ilman selkeitä perusteita. Esitetyt muutokset perustuvat arvioihin joille ei ole tilastollista näyttöä. Mahdollinen ikärajan nosto vain siirtää ongelmaa, joka on kunnollisen liikennekulttuurin opetuksen puute kouluissa. Nuorille suunnattua liikennekoulutusta pitää voimakkaasti lisätä. Perusteettomat rajoitukset ovat väärä keino.
Motoristien omalla vapaaehtoisella liikennekoulutuksella on pitkät perinteet
Jo 70-luvun lopussa aloitettiin MP-harrastajajärjestöjen keskuudessa määrätietoinen vapaaehtoinen liikenneturvallisuuskoulutus ja sen tulokset ovat näkyneet 80 ja 90 -lukujen tilastoissa selkeänä onnettomuuslukujen laskuna.
Mikään kansainvälinen tilasto ei osoita että moottoripyöräilijät aiheuttaisivat Suomessa enenemän onnettomuuksia kuin esimerkiksi muissa Euroopan maissa. Itse asiassa suomaiset moottoripyöräilijät ajavat turvallisemmin kuin missään muualla Euroopassa.
Moottoripyöräilijät olivat ainoa tienkäyttäjäryhmä joka saavutti edellisen kansallisen liikenneturvallisuusohjelman asettamat tavoitteet. Tämä jos mikä on selkeä todiste siitä että koulutuksella ja valistuksella saavutetaan tuloksia. Myös pohjoismaisissa ja eurooppalaisissa vertailuissa suomalaiset moottoripyöräilijät pärjäävät hyvin ja ovat yleensä kärkipäässä vähäisten onnettomuuslukujemme ansiosta.
Harrastuksen voimakas kasvu on otettava huomioon
Jo loppuvuodesta 2005 julkisuuteen tulleessa uutisoinnissa motoristien kohonneista liikenneonnettomuusluvuista on jätetty kokonaan huomiotta harrastajamäärän räjähdysmäinen kasvu. Todellinen harrastuksen suosion kasvu huomioiden motoristien liikenneturvallisuustilanne on edelleen kehittynyt positiiviseen suuntaan. Nyt virkamiesten esittämät ajatukset moottoripyöräilyn rajoittamiseksi ovat häkellyttäviä.
Harrastuksen suosion kasvu tuo epäilemättä uusia haasteita. Kasvuun ja tuleviin haasteisiin on varauduttu hyvissä ajoin. Motoristien Ennakoivan Ajon Koulutuskurssin uudistaminen aloitettuun 2000 -luvun alussa, kerhojen kouluttajaorganisaatiota on kehitetty ja laajennettu 50-100 uuden kouluttajan vuosivauhdilla. Harrastajat ovat pitäneet valmiutensa ajan tasalla ja pystyvät vastaamaan uusiinkin haasteisiin.
Motoristi toivovat rajoitusten sijaan yhteistyötä
Suomen Motoristit Ry ja muut vapaaehtoista koulutusta tarjoavat ja kehittävät motoristijärjestöt haluavatkin heittää kapulan yhteiskunnan edustajille. Panostus koulutukseen ja valistukseen tuottaa pitkässä juoksussa kestäviä koko liikennekulttuuria kehittäviä tuloksia.
Mopo- ja kevytmoottoripyörä tarjoavat mahdollisuuden harjoitella pienitehoisella ajoneuvolla, ennen täysitehoisen auton rattiin siirtymistä. Jos ikärajojen nostolla kiellettäisiin nuorilta tämä harjoitteluaika, menetettäisiin peli myös kolutukseen ohjaamisen tavoitteissa. Varsinkaan kun onnettomuusluvut mopoilijoiden ja kevytmoottoripyörien kuljettajien osalla eivät edes tue voimakkaita rajoituksia. Vuonna 2005 kuoli liikenteessä vain kolme mopon kuljettajaa.
Jos mopon kuljettaja saadaan koulutuksen piiriin ylettyvät positiiviset vaikutukset niin kevytmoottoripyörän, moottoripyörän kuin autonkin ajotapoihin. Motoristeihin kohdistetun koulutustyön vaikutukset ulottuvat täysimääräisinä myös auton ajotapaan ja turvallisen liikennekulttuurin edistämiseen.
SMOTO ehdottaa kaikkien osapuolten yhteistyötä sekä koko liikennekulttuuriin vaikuttavia toimenpiteitä, perusteettomien rajoitusten sijaan. Yhteiset ja resursseihin nähden tasavertaiset panostukset koulutukseen ja valistukseen tuottavat parhaat tulokset. Haluamme olla osaltamme edistämässä harrastuksemme olosuhteita ja koko liikenneilmapiirin kehittämistä turvallisempaan suuntaan.
Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Hannu Virta, 0400-956355. Koulutus- ja liikenneturvallisuusvastaava Jarmo Jokilampi, 0400-636397
Kouluttajat vastustavat ajokortti-iän nostoa
12.2.2006 11:54
Moottoripyöräilijöiden kouluttajat vastustavat kaavailuja nostaa moottoripyöräkorttien ikärajoja.
Liikenneturvan mukaan viime vuonna tieliikenneturmissa kuoli 30 ja loukkaantui yli 600 moottoripyöräilijää. Mopoilijoita kuoli vuonna 2004 kolmetoista ja loukkaantui reilut 500.
- Käytettävissä olevan tutkimustiedon perusteella ei ole mitään perustetta sille, että ajokortti-ikärajoja nostettaisiin. Aikaisemmin toteutettu kevytmoottoripyörien tehorajoitus on purrut hyvin ja näkyy alle 18-vuotiaiden onnettomuuksien vähenemisenä, toteaa Suomen moottoripyöräkouluttajat -yhdistyksen (SMOK) puheenjohtaja Jari Jokilampi.
Myös koulutuksen sisällön parantuminen on hänen mielestään vähentänyt osaltaan turmia.
"Moottoripyöräkulttuuri romahtaisi"
Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta esittää, että mopokuljettajien ikäraja nostettaisiin 16 vuoteen ja kevytmoottoripyörien kuskien ikäraja 18 vuoteen.
- Tällainen esitys johtaisi moottoripyöräkulttuurin romahtamiseen. Ajotaidon kehittämisestä on turha puhua, kun moposkootterista siirryttäisiin suoraan raskaisiin moottoripyöriin, Jokilampi huomauttaa.
STT