[Bombermagazine 2 / 2006 - X-Palsta]
Vuosi
2006 tuo tullessaan muutoksia tämänkin palstan taustavoimiin. Uudistunut nimi,
uudet kotisivut ja pieni
"hallinnollinen muutos". Nykyään pommittajienkin
asioita ajaa Tielläliikkujien Etujärjestö ry, jossa allekirjoittanut häärii
puheenjohtajana. Toivottavasti pommittajienkin joukosta löytyy nykyiseen
liikenneturvallisuustyöhön ja tiestön kehitykseen muutosta haluavia, sillä
jäsenmäärän kasvu tuo painoarvoa toiminnalle ja jäsenmaksuilla pystymme mm.
hankkimaan ajankohtaista tutkimus- ja tilastotietoa käyttöömme.
Liikenne-
ja viestintäministeriö on viimeaikoina osoittanut hienosti sen, kuinka
vieraantuneita tavallisista tienkäyttäjistä voidaan olla siellä, missä
päätökset tehdään. Neuvottelukunnan sihteeri yli-insinööri Juha Valtonen
liikenne- ja viestintäministeriön liikenneturvallisuusyksiköstä sai laajaa
julkisuutta kertomalla halustaan vähentää moottoripyöräilyä. Tämän lisäksi Juha
Valtosen visioihin kuului ikärajojen nostaminen, vaikka hän ei osaa edes arvioida
ko. päätöksen turvallisuusvaikutusta. Ikärajojen nostaminen tuomittiin heti
kättelyssä liikenneopetuksesta vastaavien tahojen ja motoristien etujärjestöjen
toimesta. Neuvottelukunta perustelee muutoksen tarvetta muun muassa
mopoilijoiden loukkaantumisten määrän kasvulla ja moottoripyöräilijöiden
liikennekuolemien määrällä. Todellisuudessahan vuosien 2002 ja 2004 välillä
moottoripyörällä loukkaantuneiden määrä kasvoi 3,5%.
Samalla moottoripyöräkanta kasvoi yli 20%. Jos
liikenneministeriössä tuijotetaan vain yksittäisen vuoden piikkiä kuolemien
määrässä, voidaan varmaan huomauttaa, että 90-luvun alusta löytyy suurempikin
piikki ja jos suuntaamme katseen 70-80 -luvuille, niin
parannusta on tapahtunut valtavasti. Muutenkin moottoripyöräilijöiden kuolemia
tapahtuu vuodessa niin vähän, että muutama aurinkoinen tai sateinen viikko
saattaa tehdä merkittävän eron ajomäärissä ja vastaavasti myös
onnettomuustilastoissa. Tämänkaltaisessa "turvallisuustyössä" on myös
se vika, että jos rattijuopot jyräävät ensi vuonna kymmenen motoristia enemmän,
niin tätä voidaan käyttää taas Juha Valtosen perusteluissa moottoripyöräilyä vastaan .
Perjantaina
10 helmikuuta Aamulehti kertoi, että Liikenne- ja
viestintäministeriö tutkii kannattaisiko perusnopeus teillämme laskea 80:stä 70
kilometriin tunnissa ja nostaa moottoriteiden nopeudet 130 kilometriin
tunnissa. Perusteluna tällaisten suunnitelmien harkitsemiseen, esitetään
Tanskassa tehtyä kokeilua, jossa liikennekuolemia onnistuttiin laskemaan.
Erikoiselta uutisoinnissa vaikutti muutamat "unohtuneet asiat".
Tanskassa ei laskettu nopeuksia - Miksi perusteluna käytetty Tanskan esimerkki
väännetään täysin erilaiseksi ? Tanskassa panostettiin
115 miljoonaa kruunua ylimääräistä tiestön kehittämiseen - Miksi nyt ei puhuta
Suomen teiden parantamisesta ? Tanskassa ei nostettu
moottoriteiden nopeutta 10 km/h, vaan 20 km/h. Tanskassa panostettiin
"poliisivalvonnan tehostamiseen" - Suomessa tämä ymmärretään
huipputurvallisten moottoriteiden kameravalvontana ?
Tanskassa toteutettiin massiivinen valistus- ja neuvontakampanja - miksi
Suomessa ei puhuta tällaisesta ? Nopeusrajoitusten
nosto kuulostaa sinänsä positiiviselta, mutta kyseessä taitaa olla vain pieni
porkkana, jolla tätä katastrofaalista ideaa lievennetään. Suomessa on 120 km/h
rajoituksella varustettua tietä noin 440 kilometriä. 80-rajoituksella olevaa
yleisrajoitettua tietä, jota laskemisuhka koskee, on noin 48500 kilometriä.
Ongelma kohdistuu erityisesti haja-asutusalueeseen. Liikenne- ja
viestintäministeriön edustajien olisi hyvä muistaa, että kaikki Suomalaiset
eivät asu ja käy töissä taajamassa.
Liikenteestä
on tullut naurettava politiikan pelinappula. Mitä hulluimmatkin
liikenneturvallisuuteen liittyvät ideat lyödään läpi ennätysajassa. Määrärahat huijataan kameravalvontaan ja kansalle
esitetään vakavalla naamalla, että kaikki päätökset ovat vain yhteisen hyvän
nimissä tehtyjä. Liikenneturvallisuuden parantaminen ja määräysten
noudattaminen ei ole olennaista. Hyviä esimerkkejä ovat heijastimenkäyttöä
koskeva laki ja handsfree-pakko. Itse toivoisin
todellakin lisää heijastimia pimeässä liikkuville jalankulkijoille, mutta eihän
tuosta voi liian rangaistavaa tehdä, kun päättäjät itsekin
rikkoisivat tekemäänsä lakia jatkuvasti. Liikennemyyttejä ei ole helppo murtaa
- satuja on esitetty totuutena jo niin kauan, että suuri yleisö on alkanut
pitämään niitä totuutena. Kiinnostavaa on myös Suomalaisten auktoriteettiusko:
Kukaan ei kyseenalaista virkamieskoneiston tai poliisiylijohdon antamaa
lausuntoa. Liikenteen "ongelmia" liioittelemalla on helppo kiillottaa
julkisuuskuvaansa. On tietysti myös helpompaa vetää hatusta rekisterikilpien
kiinnittämistä moottoripyörän etupuolelle, kuin tarttua nuorten
mielenterveystyön resurssipulaan. Olisi mielenkiintoista tietää lopputulos, jos
viimevuosien aikana esitetyt ideat valvonnan lisäämisestä, ajokieltojen
pidentämisestä, kameravalvonnan rakentamisesta, huippunopeuden rajoittamisesta
olisi kohdistettu liikenneympäristön kehitykseen ?
Edes
Liikenneturva ei tunnu pysyvän asialinjoilla. Liikenne- ja viestintäministeriön
sivuilla oli avoin foorumi kaikille kansalaisille, jossa sai kommentoida uutta
liikenneturvallisuussuunnitelmaa. Uusimmassa Liikennevilkku -julkaisussa
kirjoitettiin: "Liikenne- ja viestintäministeriön internetsivuillaan
käynnistämä "kansalaiskeskustelu" puolestaan oli niin yksioikoisen
tyrmäävä, ettei se anna pohjaa asialliselle mielipiteen vaihdolle." - Eli mikäli tavalliset kaduntallaajat tyrmäävät
epäoikeudenmukaiselta tai muuten typerältä tuntuvat ideat, niin Liikenneturva
ei pysty asialliseen keskusteluun ? Samasta julkaisusta saimme lukea taas
huolestuttavista uutisista motoristien kuolemien lisääntymisestä. "Vuonna
2005 kuoli ennakkotietojen mukaan 30 moottoripyörällä liikkunutta. Luku on 50 %
edellisvuotta suurempi." Kuulostaa hurjalta, mutta todellisuudessahan kyse
on kappalemääräisesti kymmenestä henkilöstä. Prosenttiluvuilla voidaan muuttaa
asiat kuulostamaan tarvittaessa pahemmilta, kun kappalemäärät ovat näin pieniä.
Muutenkin on syytä muistaa, että vuonna 2001 oli rekisterissä 102 139
moottoripyörää ja vuoden 2005 lopussa vastaava lukema oli 155 551. Ehkäpä
huolestuttavinta on liikenneturvan kiinnostus tehokkaisiin moottoripyöriin:
"Keskusteluun pitäisikin nostaa erityisesti "Supersport"
-luokan moottoripyörien soveltuvuus normaaliliikenteeseen. Ruotsissahan näin jo
on tehty." Monet pitävät myös tehokkaita ja suorituskykyisiä autoja
vaarallisina. Tästä syystä autoihin ja moottoripyöriin on lukuisia kertoja
ehdotettu erilaisia rajoituksia ja rajoittimia. Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin
autovakuutusyhtiö Progressive esittää toisenlaisia
tuloksia. Tutkittuna kolmen vuoden ajanjaksona yhtiö vakuutti yli 12 miljoonaa
autoa. Tulosten mukaan yli 200-hevosvoimaiset autot kolaroivat 17% vähemmän, kuin alle 200-hevosvoimaiset. Pitäisikö samalla
aloittaa keskustelu alle 200-hevosvoimaisten autojen haittaverosta
? Unohdetaanko jälleen kerran, ettei teho tee moottoripyörästä
vaarallista - kaikki on kiinni ajotavasta ja taidosta käsitellä ajoneuvoa.
Mielenkiintoinen
Liikennevilkusta oppimani tieto oli, että esimerkiksi polkupyöräilijöitä kuolee
vuodessa enemmän kuin motoristeja ja kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien
määrän kasvukin (2004-2005) oli suurempi, kuin
motoristeilla. Pitäisiköhän polkupyörien välityssuhdetta tai vaikkapa painoa
säädellä uusilla laeilla niin, että mikään polkupyörä ei kulkisi yli 25km/h.
Tomi Ryynänen