Hitaasti ajaminen on nostettu turvallisen liikkumisen esimerkiksi ja ihanteeksi. Liikenneturvan sivuilta löytyvää tutkimusta, poikkeava nopeuskäyttäytyminen tieliikenteen ongelmana, kannattaa tutkia tarkemmin. Tuloksista voidaan lukea, että ryhmä, joka ajaa hitaasti ja painotti ajotapansa syynä turvallisuustekijöitä, joutui ajettuihin kilometreihin suhteutettuna useammin onnettomuuksiin, kuin esimerkiksi "perässä hiillostavien" ryhmä. Tämä ei tee toki perässä roikkumisesta turvallista tai vähemmän häiritsevää toimintaa. Tulos herättää kuitenkin ajattelemaan, kuinka omassa hitaudessaan ylpeästi lipuvat saataisiin uskomaan, että turvallisuutta ei mitata kilometreinä tunnissa.

Olen tässä yrittänyt selvittää sanan "kaahari" merkitystä. Yleensä sitä käytetään, kun viitataan johonkin paheksuttavaan ja vaarallisena pidettyyn toimintaan liikenteessä. Tiedän, että joskus sillä tarkoitetaan ylinopeutta tai liian suurta tilannenopeutta ajavaa kuljettajaa. Toisinaan kaahariksi kutsutaan henkilöä, joka ei noudata turvavälejä tai vain ohittaa hitaampia tielläliikkujia. Kaahari-leiman sai taannoin nelosen uutisissa kaikki tutkanpaljastimen omistajatkin. On sinänsä kummallista kuinka suuren intohimon kohteeksi tuollainen muovinen saippualaatikkokin on joutunut. Liikkuva poliisi on sijoittanut huomattavia summia haaliakseen uutta tekniikkaa tutkanpaljastinten keräämiseksi - tämä taas liikenneturvallisuuden nimissä. Ilman tieteellistä näyttöä uskaltaisin väittää, että Gameboy on liikenteessä vaarallisempi härveli, kuin tutkanpaljastin. Ainoastaan tutkien ja tutkanpaljastinten tekniikkaa täysin ymmärtämätön voisi kuvitella, että tutkanpaljastimen kanssa voisi porhaltaa rajoituksista piittaamatta - tätä poliisi ei tietysti julkisuudessa kerro. Toki ymmärrän, että liikkuvan poliisin täytyy varjella rahavirtoja - ovathan he kuitenkin ainoa poliisin voittoa tuottava yksikkö.

Sanomalehti Ilkassa oli mielenkiintoinen kysely, johon vastanneista lähes kaikki halusivat nostaa nopeusrajoituksia. Kyselyyn vastanneet halusivat tiet parempaan kuntoon ja uskottavia nopeusrajoituksia. Englantilainen Bike -lehti kirjoitti 05/2005 -numerossaan rajoitusten laskemisen vaikutusta onnettomuuksiin. Esimerkiksi otettiin Suffolkin piirikunta, jossa liikenneturvallisuuden nimissä laskettiin vuodesta 1996 alkaen 60 mailin rajoitukset 30 mailiin (!). Rajoitusten alentamisen seurauksen vuosia kestänyt kuolemantapausten lasku loppui. Kun viimeisenä korkeampien rajoitusten aikana muutettujen rajoitusten piirissä olleilla teillä tapahtui 35 kuolemantapausta, rajoitusten alentamista seuraavana vuotena niitä sattui 59. Kuolemantapaukset siis miltei kaksinkertaistuivat.

Rajoitusten tulisi kertoa ihmisille jotain tien todellisesta tilasta, eikä toimia päättäjien pelinappuloina aina, kun jokin media-arvoa keräävä onnettomuus sattuu. Rajoitukset voitaisiin poikkeuksellisesti mitoittaa ehjien ajoneuvojen ja terveiden kuljettajien mukaan. Mielivaltaiset päätökset laskea nopeuksia aiheuttavat vain inflaation rajoitusten uskottavuudessa. Muutenkin mediassa viime aikoina aktivoitunut ylettömän myönteinen keskustelu kameravalvonnasta vaikuttaa pelkältä kameravalvonta nimisen piiloveron lobbaukselta. Se, että poliisin kokonaistyöajasta käytettiin viime vuonna 10% enemmän aikaa valvontaan ja automaattinen valvonta keskitetään asuinalueiden ja koulujen sijaan moottoriliikenneteille, ovat tyypillisiä esimerkkejä vallitsevasta kieroutuneesta priorisoinnista.

17.02.2005 Aamulehdessä oli harhaan johtava otsikko: "Autoilijat haluavat lisää nopeusvalvontaa". Toisin kuin otsikosta olisi voinut päätellä, edes selvä enemmistö haastatelluista ei ollut tuota mieltä. Päivää aikaisemmin Iltasanomat kirjoitti taloustutkimuksen toteuttamasta tutkimuksesta, jossa haastateltiin 1150 tieliikenteessä sakon saanutta suomalaista. Puolet kyselyyn vastanneista vastusti nopeusvalvonnan lisäämistä. Alle puolet sakotetuista haluaisi lisää kameroita ylinopeuksien ja punaisia päin ajamisen vähentämiseksi. Iltasanomien jutun mukaan tutkimus osoitti, että sakoilla ei ole merkittävää vaikutusta autoilijoiden käyttäytymiseen liikenteessä. Aamulehden artikkelista puuttui myös tieto, oliko kaikki kyselyyn vastanneista todellakin aktiivisia tienkäyttäjiä, kuten otsikosta voisi kuvitella. Suurin osa kyselyyn vastanneista halusi lisää rattijuopumusvalvontaa, eikö siitä olisi saanut sopivaa otsikkoa ? Liikenneturvan tutkimusmonisteista 96/2003 käy ilmi, että vain kymmenen prosenttia ei kertomansa mukaan koskaan ylitä nopeusrajoituksia. Ajoa alle 15 km/h ylinopeudella ei juurikaan paheksuttu. Ainoastaan kuusi kuljettajaa sadasta piti sitä erittäin vakavana rikkomuksena. Tutkitut pitivät liikennerikkomuksista selkeästi vakavimpana rattijuopumusta, jota erittäin vakavana piti yhdeksän kymmenestä. Vaikka nopeusvalvontaan suhtauduttaisiin myönteisesti, niin se ei tärkeysjärjestyksessä mene kuitenkaan ykköseksi.