[Eduskunta hakoteillä]

Lievän ärtymyksen ja ihmetyksen vallassa taas seurailin puheenvuoroja eduskunnan täysistunnossa torstaina kolmas lokakuuta 2002. Eipä tunnu kansanedustajilla olevan kovinkaan hyvää käsitystä liikenteen todellisesta tilasta ja keinoista joilla sen ongelmiin pitäisi puuttua. Taas tulivat esiin klassiset ehdotukset ns. 80-lätkän palauttamisesta [Lue kommentit aiheesta], tuomioiden nostamisesta (ajokieltojen määrää on jo kasvatettu nykyisen hallituksen toimesta) ja yllättäen taas kaikki keskittyivät vain tuohon demonisesti liikennettä riivaavaan anarkistiryhmään, eli kaikkiin nuoriin kuljettajiin.

Lienee jokseenkin perisuomalainen ilmiö, että joka asiassa pyritään vain syyttämään muita. Näkisin, että eduskunnan ikäjakauma on siis tässä suhteessa erityisen otollinen lietsomaan virheellistä kuvaa siitä, että nuoret yksinomaan ovat liikenteemme pahin ongelma. On erittäin valitettavaa, että valtaa käsissään pitävä instanssi tuntuu jopa tilastojen vastaisesti keskittyvän yksinomaan nuorten kyttäämiseen (lienevätkö iltapäivälehtien propagandan uhreja?) vain muutamien ikävien esimerkkien perusteella. Eikä sovi unohtaa sitä ihmeellistä seikkaa, että vaikka uutiset kertovat hieman vanhempien kuljettajien tekemistä yliajoista ja yli kahtasataa paahtavista taksikuskeista, niin silti urautuneet ja putkinäköiset kansanedustajat kieltäytyvät näkemästä liikenteessä muita uhkatekijöitä, kuin nuoret kuljettajat..

Ihmeellisintä tehdyissä esityksissä (yleisesti) lienee se, että niiden toteutuessa aiheutettaisiin kohtuutonta haittaa kunnolla ajavalle enemmistölle – marginaalisen vähemmistön aiheuttamien onnettomuuksien ansiosta… Varsinkin kun tämä marginaalinen vähemmistö tulee 80-lätkästä ja pidemmistä ajokielloista huolimatta toimimaan enemmän tai vähemmän samalla tavalla (tuohon 80-lätkä aiheeseen liittyen kansanedustajien olisi vielä syytä tutustua mm. liikenneasiantuntijoiden lausuntoihin ko. asiasta ja perusteisiin miksi siitä on aikanaan luovuttu, sekä liikennetilastoihin, jotka osoittavat nuorten onnettomuuksien jopa vähentyneen siitä ajasta jolloin moinen päätön rajoitus nuorten elämää oli piinaamassa).

Suosittelen tarkkailemaan ministerien ja kansanedustajien mielipiteisiin nykyisessä liikennekeskustelussa – Liikenteestä täydellisesti vieraantuneiden ihmisten ei pitäisi saada jatkaa toimintaansa tiellä liikkuvien elämän vaikeuttamiseksi! Pyydänkin raportoimaan ministerien/kansanedustajien/mahd.muiden vaikuttajien mielipiteistä, jotta voin niitä kommentoida ja julkistaa.

Etusivulle