[Nopeusrajoitusten laskeminen Helsingissä]
Helsingin liikennesuunnittelijat ehdottavat esityksessään , että Helsingin keskustan alueella tiputettaisiin nopeuksia neljästäkymmenestä kolmeenkymmeneen ja viidestäkymmenestä neljäänkymmeneen kilometriin tunnissa jne. Ehdotusta perustellaan uskomuksella, että näin vähennetään liikenneonnettomuuksia aiheuttamatta kuitenkaan ruuhkia ??
Tavallisen tallaajan on vaikea ymmärtää moista ehdotusta. Kumpi parantaa liikenneturvallisuutta enemmän. Silta kadun yli vai lasketut nopeusrajoitukset ? Kustannuskysymys tämän ei pitäisi olla: Suomessa on pitkät perinteet mm. puurakentamiseen ja vapaaehtoisia rakentajia luulisi löytyvän huolestuneista vanhemmista ja vaikkapa työttömien työpajoista. Luulen, että tulisi huomattavasti halvemmaksi rakentaa muutama silta koulujen viereen, josta lapset pääsisivät turvallisesti tien yli, kuin tukkia katuja nopeusrajoituksilla ja hidasteilla. Pitämällä jalankulkijat pois ajoradalta vältytään 100% varmuudella onnettomuuksilta ko. tieosuudella – tästä huolimatta liikennesuunnittelijat ovat valmiita hidastamaan tuhansien rajoitusten mukaan ajavien lainkuuliaisten kansalaisten liikkumista.
Ehkä seuraavaksi liikennesuunnittelijat kieltävät koko liikenteen Helsingissä – tai muuttavat kaikki tiet yksisuuntaisiksi pois keskustasta. Sillä ei ole ilmeisesti mitään väliä pystyvätkö ihmiset tekemään työnsä jne.. Rajoitusten laskeminen ei ole varmasti oikea tapa poistaa ongelmia pääkaupunkiseudun liikenteestä. Vaikka liikennesuunnittelijat toista yrittävät väittää: Hitaammin ajaminen aiheuttaa ruuhkia – Tämän voi todeta kokeilemalla. Sama illuusio toistuu siinä jos väitetään ettei saastemäärät kasva, mitä hitaammin liikutaan sitä kauemmin liikennettä saastutetaan ja polttoainetta kulutetaan. Eikö tämä ole itsestään selvää ?
Onko kyseessä yritys pakottaa ihmiset käyttämään joukkoliikennettä ? - Nykyhinnoilla ja toiminnalla joukkoliikenne ei todellakaan ratkaise mitään. Kaikki ihmiset eivät asu Helsingin keskustassa, jossa joukkoliikenne saattaa jopa jotenkin toimia. Ihmettelen kovasti kuinka kävisin töissä 170km päässä kun tarvitsisin lukuisia bussi ja junakyytejä päästäkseni pääkaupunkiseudulle työpaikalleni... Aikaa menisi puolivuorokautta ja rahaa suunnilleen saman verran kun ehtii tienata ? Mitä autoilun vihaajat ehdotatte tähän ratkaisuksi? A) Muuta pääkaupunkiseudulle maksamaan yli kaksinkertaista vuokraa pienemmästä asunnosta ja lisäämään ruuhkia / saasteita jne. (ja avopuolisoni voisi samalla siirtyä vaikkapa työttömäksi) B) Ryhdy työttömäksi / Etsi toinen työpaikka lähempää (pienemmällä palkalla / isommalla työmäärällä). ??
Jos se olisi mitenkään mahdollista, 100% varmuudella nukkuisin työmatkani mieluummin junassa, mutta julkinen liikenne ei ole yksinkertaisesti mahdollista minun työmatkoilla. Eikö liikenteen tukkiminen samalla aiheuta ongelmia julkiselle liikenteellekin ?
Ihmettelen muutenkin Helsingin keskustassa asuvia / muuttaneita ihmisiä, jotka yrittävät ilmeisesti muuttaa sen maaseuduksi. Samaan ajatteluun syyllistyvät liikennesuunnittelijat: Kun vihdoin osataan tehdä edes suurin piirtein tasaista tietä, niin sitten joku älypää keksii, että se vanha kärrytie olikin kivempi ja turvallisempi!
Hieman vainoharhaisempi näkee tässä jo salaliiton aineksia: Ruuhkissa hiljaa madellessa kallista bensaa kuluu eniten. Samalla ihmiset vähentävät lakien noudattamista ja uudella tekniikalla poliisi voi puskaan piilotetuilla kameravalvontalaitteilla sakottaa kaikessa hiljaisuudessa satoja ihmisiä muutamassa tunnissa, eli koko homman taka-ajatus on turvallisuuden varjolla saada sakkotulot kasvamaan ja bensankulutus nousuun ympäristöä tuhoamalla ja ihmisten työaikaa jonottamiseen tuhlaamalla. Poliisin väitteet liikenneturvallisuustyöstä on usein selvää valehtelua, jolla perustellaan puhdasta rahastusta. Kuten jo todettiin, poliisi on siirtänyt käyttämään automaattista liikenteenvalvontaa, jolla ei ole mitään liikenneturvallisuusvaikutusta. Ihmiset eivät edes välttämättä muista tilannetta, joista heitä myöhemmin sakotetaan. Ainoastaan näkyvä toiminta on rikoksia ehkäisevää! Lasten turvallista liikkumista kouluun ei varmasti myöskään auta kolmenkymmenen poliisin tehoisku motoristeja vastaan perjantai-iltana...
Kuinka paljon pidempiä työpäiviä tai vähemmän palkkaa saisivat monet tämän päätöksen jälkeen ? Mm. jakelukuskit ja taksikuskit jne ? Suomen liikennesuunnittelijat ovat pelkkiä rajoitusten lisäämistä rakastavia kateellisia byrokraatteja. Ilmeisesti he eivät pääse fillarillaan yli 30km/h, joten muutkaan saa mennä lujempaa. Liikennesuunnittelijoiden kelpoisuusvaatimuksena pitäisi ehdottomasti olla vaatimus ajokortista ja aktiivisesta oman auton käytöstä (tietysti heidän pitäisi myös liikkua jalkaisin ja polkupyörälläkin).
Lieneekö nopeuden laskemisen ehdotus muuta kuin pelkkää teatteria ja äänten kalastelua kukkahattutädeiltä ? Tällaiset nopeuden pudotukset ovat osoitus siitä, että ollaan muka tekevinään asioille vain jotain, puuttumatta oikeasti ongelmaan. Jos ongelma on ylinopeutta ajavat, eikö juuri siihen pitäisi puuttua, eikä hankaloittaa jo muutenkin hiljaa ajavien liikkumista ? Muutenkin nopeuden paheksuminen liikenteen pahimpana ongelmakohtana on silkkaa vääristelyä ja valehtelua tilastojen varjossa.
Onko liikennesuunnittelijat ottaneet huomioon suunnitelmiensa vaikutukset mm. siihen kuinka paljon vähemmän taksikuskit voivat nyt työpäivänään tienata tai siitä mitä ko. muutokset aiheuttavat bussien- ja jakeluautojen kuljettajien työskentelyyn / työpäiviin ?
Ilmeisesti Helsinki on niin vauras kaupunki, että sillä on varaa rajoittaa ostovoimaisia autoilla liikkuvia veronmaksajia erilaisilla keinoilla ja näin ohjata ihmiset asioimaan ja myös muuttamaan pois muualle pääkaupunkiseudulle ja ympäryskuntiin. Myös poliisin resurssien käyttö tuntuu saman suuntaiselta: Pääpainoa pidetään liikenteessä vaikka omaisuusrikosten tutkinta menisi alamäkeä. Ehkäpä Helsinkiä voisivat tulevaisuudessa asuttaa vain eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja maahanmuuttajat, joiden varallisuus, ikä, ideologia tai muu syy tekee auton hankkimisen epätodennäköiseksi.