[Ilkivaltaa ja huolimattomuutta - Parkkipaikan vaaroja] - Tilitystä omakohtaisten kokemusten jälkeen:

Yleisesti järjetön ilkivalta yhdistetään nuorten kaljapäissään tehtyihin ikkunoiden rikkomisiin tai aktivistiryhmien aatteellisesti motivoituneeseen tuhoon. Omat kokemukseni ilkivallasta rajoittuu kauppareissun aikana autoon ilmestyneisiin vaurioihin. Pari viikkoa sitten totesin, että Subaruni kylkien muodot joutuivat parkkipaikka terroristin uhriksi. Toinen takaovi oli saanut ilmeisesti viereisen auton ovesta sellaisen osuman, että yksi ovessa ollut kanttaus oli painunut suoraksi n. 10-20 cm matkalta. Mistään pienemmästä kolhusta ei ole kyse: Pelti on ko. kohdalta jäykkää muotonsa ansiosta ja jälki on sitä luokkaa, että päivänvalolla sen erottaa helposti 30 metrin päästäkin. Aikaisemmin omistamaani "GTI-patonkiin" ilmestyi parkkipaikoilla kolmen vuoden aikana 5kpl vastaavia enemmän tai vähemmän huomattavia lommoja. Kaikkia näitä yhdistää se, että ne näyttivät ovella lyödyiltä. Pösön pahimpaan vaurioon oli arvatenkin tarvittu raskas ovi ja tarkoituksellinen voimankäyttö. Vaikka vakuutukset korvaavat osan vahinkojen korjauksesta, on pelkkä omavastuu ja korjausaika sellainen, että useassa tapauksessa olen niellyt tappion ja joutunut ajamaan uudella, mutta lommoisella autolla, vaikka oman huolenpitoni perusteella auton pitäisi olla ulkoisesti virheettön.

Viimeksi eilen istuin hetken parkkipaikalla ja samalla tarkkailin ympärillä liikkuvien toimintaa. Totesin, että vanhempi naisihminen ei edes katsonut autoani kohti avatessaan vanhan "kartanovolvonsa" ovia – eikä tämä ole todellakaan harvinaista. Onneksi tällä kertaa ei mitään tapahtunut – on mahdollista, että tämä henkilö tiesi oviensa mittasuhteet, mutta valitettavan usein näin ei ole. Välillä autojen välissä ostoskärryjen kanssa säätävät näyttävät myös liikkuvan ilman pienintäkään huolta muiden omaisuudesta. Tähän kun vielä lisätään huonosti kasvatettujen lasten ajattelematon toiminta (pari kuukautta sitten yllätin yhden käyttämästä "kakkosautoni" päälle kertynyttä kuraa kirjoitustarpeensa tyydyttämiseen). Mikä pahinta nämä parkkipaikkaterroristit pakenevat poikkeuksetta paikalta, jättämättä tietojaan. Voisin vielä ymmärtää vahingon tapahtuneen jos ikkunassani olisi tapauksen jälkeen lappu ja yhteystiedot. Koska jäljet osoittavat, ettei osa näistä "vahingoista" ole tapahtuneet huomaamatta (kyllä se pelti pitää aika äänen vääntyessään iskun voimasta) ja tekijä on poistunut paikalta, on kyseessä ilmeisen tahallinen ilkivalta tai vähintään pako rikospaikalta.

Kohtelias varoitus kaikille, jotka huolimattomuuttaan tai tarkoituksella aikovat omaisuuttani vahingoittaa – Kyseiset teot ovat anteeksiantamattomia virheitä ja tilanteesta riippuen saatan tulkita ne suorana hyökkäyksenä itseäni kohtaan = Puolustan itseäni / läheisiäni / omaisuuttani parhaaksi katsomallani voimankäytöllä. Toivon myös kaikilta ihmisiltä sen verran kansalaisrohkeutta, että kun näette muiden omaisuutta vahingoitettavan, niin ottakaa edes näiden idioottien kilvet ylös ja jättäkää lappu uhrin tuulilasille (tietysti tämä koskee kaiken muunkin omaisuuden tuhoamista).

Tielläliikkujien Etujärjestön etusivulle