Tielläliikkujien Etujärjestö ry

Toiminta liikenteen epäkohtien korjaamiseksi aloitettiin vuonna 2002. Toiminnan lähtökohta oli kyllästyminen urautuneeseen liikennekeskusteluun, joka ei vastannut aktiivisesti tiellä liikkuvien käsitystä liikenteen todellisesta tilasta / ongelmakohdista. Alkuperäiset kotisivut olivat provosoivat, mutta sisälsivät keventävää huumoriakin. Provosointi toimi yllättävän hyvin: Media kiinnostui poikkeavista mielipiteistä ja huomiota onnistuttiin herättämään jopa yllättävän paljon - samalla valtavirrasta eroavia liikennemielipiteitä saatiin lehtiin ja televisioon. Nykyään allekirjoittaneella on oma palsta Bomber Magazinessa ja etsimme jatkuvasti uusia reittejä välittää näillä sivuilla olevaa asiaa.

Nyt vuonna 2006 toiminta muuttuu siinä määrin, että toiminnan alkuperäiset perustajat kutsuvat mukaan kaikki, jotka jakavat käsityksemme siitä, että nykyinen "liikenneturvallisuustyö" tekee karhunpalveluksen itselleen ja päättäjät ovat harhautuneet toimimaan omien agendojen mukaan -liikenteestä välittämättä. Tarkoituksenamme on saada tiellä liikkuminen miellyttävämmäksi ja turvallisemmaksi ja samalla oikaista liikenteeseen / liikenneturvallisuuteen liittyviä urbaaneja legendoja.


Mihin tarvitaan Tielläliikkujien Etujärjestö ry:tä ?

Tarkoituksenamme on profiloitua asiallisen, avoimen ja perustellun liikennekeskustelun pioneereina. Kannanottojemme lähtökohdat voitte lukea tästä: http://www.tiet.fi/lyhyesti.htm. Tielläliikkujien Etujärjestö ei pyri miellyttämään autoilua/moottoripyöräilyä vastustavia voimia: - Tällä tavoin pystymme tarttumaan ongelmiin, jotka monet muut jättävät liian arkaluontoisina käsittelemättä.

Kannatamme mm. Autoliiton, MMAF:n, SMOTO:n ja monien muiden tielläliikkujien etua valvovien järjestöjen arvokasta toimintaa.


Miksi liittyä ?

Nykyään suurimmassa äänessä on moottoriajoneuvoilla liikkumista vastustava vähemmistö - Tielläliikkujien etujärjestöön liittyminen takaa, että tielläliikkujien etuja tullaan ajamaan tiellä liikkuvien toiveiden ja edellytysten mukaan.

Jäsenmaksu pidetään jatkossakin pienenä - siitä huolimatta se on suuri apu ja mahdollistaa toimintamme jatkumisen tulevaisuudessa !

Ongelmatilanteissa tarjoamme apua käytössä olevin resurssein. Kaikkien jäsenten ilmoittama erikoisosaaminen (esim. juridiikan, tekninen) kirjataan ylös ja informaatiota pyritään välittämään jäsenten kesken.

Saat käyttöösi x-sivujen jatkuvasti kasvavan lähdemateriaaliarkiston, jossa mielenkiintoista liikennetietoa / artikkeleita on kerätty yhdelle sivulle.

Pääset vaikuttamaan sivujen linjauksiin - Jäsenet voivat julkaista omia artikkelejaan näillä sivuilla ja jäsenillä on etuoikeus päättää aiheista joita sivuillamme käsitellään.

Pyrimme aktiivisesti hankkimaan etuja jäsenille. Neuvottelemme yhteistyökumppaneiden kanssa jatkuvasti tarjouksia tuotteiden / palveluiden hinnoista. Yhteistyössä kanssamme toimii mm. http://www.bombermagazine.com - Tämän lisäksi alennuksia on luvassa erityisesti auto- ja moottoripyöräalan erikoisliikkeisiin.


Kuinka liittyä ?

1. Lähetä vapaamuotoinen hakemus sähköpostilla osoitteeseen tiet.fi@gmail.com

Viestissä tulisi olla seuraavat tiedot:

Etunimi, Sukunimi, Lähiosoite, Postinumero, Postitoimipaikka, Sähköpostiosoite johon TIET ry:n tiedotteet lähetetään (max 4 vuodessa), Puhelinnumero (Ei pakollinen tieto) + Lisäksi voit kirjoittaa vapaaehtoisen kuvauksen erityisestä taidosta / kokemuksesta, josta saattaisi olla hyötyä yhdistykselle tai sen jäsenille. (Esimerkiksi autoalan, juridiikan, liikennesuunnittelun -tuntemus) Tätä tietoa käytetään mikäli Tielläliikkujien Etujärjestö tai joku jäsenistämme tarvitsee apua. Tietojanne ei luovuteta eteenpäin, vaan Tiet ry:n hallitus hoitaa informaation välityksen.

2. Suorita jäsenmaksu 7€ / Vuosi yhdistyksen tilille:

Tielläliikkujien etujärjestö ry

573274-241658 (Osuuspankki)


Kuinka muuten voi tukea näiden sivujen toimintaa ?

  1. Mainosta ! Kotisivullasi / foorumeissa (vaikkapa viestien allekirjoituksessa) - Älä kuitenkaan syyllisty "spämmäämiseen" !
  2. Kerro toiminnastamme potentiaalisille jäsenille
  3. Kirjoita omia liikenneartikkeleja täällä julkaistavaksi
  4. Lähetä meille vinkkejä / skannauksia kiinnostavista lehtijutuista

Merkittävä aktiivisuus palkitaan kunniajäsenyydellä.


- Tomi Ryynänen, Puheenjohtaja

Etusivulle