(mielenilmaus liittyen moottoripyörien pysäköinnin päättömiin sääntöihin - Tähänkö pyritään ?)

[Moottoripyörien pysäköinti]

Jostain syystä kesäisin keskustelut siirtyvät aina ennemmin tai myöhemmin moottoripyörien pysäköintiin. Yleensä talvella ko. aihe sitten unohdetaankin autuaasti. Toisistaan poikkeavien käytäntöjen vuoksi motoristin onkin täysin mahdotonta tietää napsahtaako ko. kaupungissa sakot, ellei ole ko. asiaa pysäköintiviranomaisilta varmistanut - tai hankkinut omaa parkkilippua.

Yleinen sääntö kuitenkin lienee, että parkkikiekkoa ei tarvita, mutta pysäköintiaika on silti rajoituksen mukainen. (asiaa tarkkaillaan muuten mm. venttiilien asennosta, joten mopoa täytyy ainakin käydä tuuppaamassa muutama kymmenen senttiä, jos haluaa jatkaa pysäköintiä).

Pysäköintilippujen käyttö onkin sitten hieman toisistaan poikkeavaa. Toisaalla riittää tiettävästi, että yhdessä ajoneuvossa on edes lippu ja muualla sitten tarvitsee olla jokaisessa ko. ruudussa olevassa pyörässä oma pysäköintilippunsa. Ongelma piilee siinä, että moottoripyörään on lähes mahdotonta kiinnittää lappusta niin, että se on näkyvissä, mutta ettei esimerkiksi tuuli voi sitä irrottaa - oman lukunsa asiaan tekee tietysti henkilöt, jotka takavarikoivat mopon päällä olevan lapun ja laittavat sen sitten autonsa ikkunalle…Eipä lohduta taskussa oleva "kuitti", kun tiedossa on ylimääräistä vaivaa, jotta pysäköintivirhemaksu saadaan mitätöityä

Näin maalaisjärjellä ajateltuna tuntuu oudolta, ettei tätä typerää käytäntöä voitaisi muuttaa motoristimyönteisemmäksi mm. Tampereella, jossa kaupunkialueella ei ole osoitettu yhtään ilmaista pysäköintipaikkaa moottoripyörille. Ko. sääntöhän aiheuttaa sen, ettei motoristeilla ole mitään tarvetta parkkeerata samaan ruutuun, vaan kaikki voivat ottaa ilman huonoa omaatuntoa oman ruudun, huolimatta vähäisistä pysäköintimahdollisuuksista keskustan alueella. Parhaassa tapauksessahan samaan ruutuun pysäköidyt pyörät jättäisivät kymmeniä parkkiruutuja vapaiksi autoja varten..

Vielä kun pienellä mielikuvituksella voimme kuvitella tilanteen, jossa motoristilta on kadonnut pysäköintilippu ja saapuessaan takaisin mopolle hän huomaa saaneensa pysäköintivirhemaksun. No, jos kuitti on tallessa, niin seuraava pysähdys onkin sitten poliisilaitoksella tekemässä valitusta ko. "laskusta" ja laitoksen edessä on jälleen vastaava lippuautomaattipaikka. Vierailu tuottaa positiivisen tuloksen ja aiheeton lasku mitätöidään, mutta laitokselta poistuva motoristi huomaakin taas mopolle päästyään, että homma on aloitettava alusta, sillä jälleen on joku ohikulkija nykäissyt lapun irti ja aktiivinen pysäköinninvalvoja iskenyt… - Edellä mainittua tapausta tuskin tapahtuu, mutta nykyisellä käytännöllä se on mahdollista.

Etusivulle