[Poliisin liikenneturvallisuustyö: "vaarannetaan yleisö ja sakotetaan lopuksi" (
Iltalehti 30.09.2003)]Helsingin liikkuva poliisi kunnostautui jälleen perjantaina 25 syyskuuta iskemällä moottoripyörällä liikkuvia "suurrikollisia" vastaan. Toiminnan ymmärtäminen vaatinee "korkeampaa tietämystä", sillä komisario Kari Pesosen höpinöistä tulee vain entistä epäselvempi kuva.
Ilmeisesti tällä kertaa moottoripyörästuntteja harrastavat motoristit harjoittivat "pommitusta" Mestarintiellä. Kun mediassa hehkutetaan kuinka vaarassa "sivulliset" ovat, oli porukka tällä kertaa varmistanut, ettei tielle päässyt eksymään muita tielläliikkujia. Tien kumpaankin päätyyn oli sijoitettu kaksi moottoripyörää poikittain. Kyseessä oli siis lähinnä verrattavissa suljettuun alueeseen, jossa tapahtuma olisi ollut laillinen. Tästä huolimatta Kari Pesonen näkee toiminnan vaarallisena mm. tien vieressä olleille katsojille. – Eikö tällaista laitonta tapahtumaa katsomaan tulevat täysikäiset ihmiset ole ollenkaan vastuussa itse siitä mitä he tekevät tai missä seisovat ? Taas voisi myös kysyä, mihin yletön pelottelu toiminnan vaarallisuudesta perustuu ?
Mielenkiintoiseksi tämän tapauksen tekee erityisesti se, että huolimatta katsojien vaarantamisesta poliisi päätyi "soluttautumaan" porukan keskelle ja kuvaamaan siviiliajoneuvoista bombereita ja sakottamaan porukkaa vasta sitten kun tarpeeksi rikkeitä oli saatu nauhalle. Eikö poliisin velvollisuus olisi puuttua tapahtumiin heti jos heidän käsityksensä mukaan sivulliset olivat hengenvaarassa ?
Pesosen perustelu tälle oli mielikuvituksellinen: "Pahin vaihtoehto olisi ollut se, että teollisuusalueelta olisi pyrkinyt karkuun huimaa vauhtia ajavia moottoripyöräilijöitä". – Mihin perustuu olettamus siitä, että kansalaistottelemattomuutta "keulimalla" harjoittavat kansalaiset syöksyisivät huimaa nopeutta karkuun poliisin ilmaannuttua paikalle ?
Minulle tästä jää vain sellainen kuva, että poliisin edustajatkaan eivät pitäneet tapahtumaa niin vaarallisena, kuin yleisesti annetaan ymmärtää vaan, että sakkotulojen ja periaatteellisen viisastelun nimissä päätettiin taas suorittaa massiivinen operaatio nuoria motoristeja vastaan.
Poliiseille vinkiksi jatkossa: Uskottavuuteen vaaditaan jonkinlaista loogisuutta
Toimittajalle vinkiksi: "Keuliessa" moottoripyörän nopeus ei välttämättä nouse koko ajan. Yleisesti taitoa kuvaa se, että nopeus hidastuu...
Lue aikaisemmat jutut joihin Pesonen liittyy:
05.06.2003 Ajankohtaisessa kakkosessa 30.05.2003 B-illan tapahtumia [Lue]
14.02.2003 Palautetta Moto -lehden artikkeliin "MP-Poliisi - Lajitoveri"
[Lue]Aiheeseen liittyen myös:
01.06.02 Poliisi rienaa motoristeja
[Lue]25.07.2002 Iltasanomat lietsoo motoristifobiaa (taas)
[Lue]+ Lisää kritiikkiä lehdille
[Lue]