16 ja 17 päivänä tammikuuta 2003 esiteltiin Aggressiiviset Tielläliikkujat ensimmäistä kertaa televisiossa. Pienenä boonuksena Radio Nova käytti webmasterin höpinää sakoista vielä 17.01.2003 aamuna "Spotti-kisassa", jossa pitää tunnistaa edellisen päivän TV-ohjelma.
16.01.2003 Yle TV2 – Puskuri:
Aggressiivisten etujärjestö
Aggressiivisten tielläliikkujien etujärjestö on kaveriporukka, jonka mukaan suomalaisen liikennekulttuurin pahin ongelma on siinä, että ihmiset eivät ole hereillä ajaessaan liikenteessä. "Ajonopeudet ovat usein alhaisia, ja liikennevaloista lähdetään liikkeelle mielettömällä viiveellä. Jos kaikki ajoneuvot lähtisivät liikkeelle yhtä aikaa, kun valot vaihtuvat, niin liikenne muuttuisi huomattavasti jouhevammaksi", miettii etujärjestön webmaster Tomi Ryynänen.
Erittäin rauhalliselta mieheltä vaikuttava Ryynänen perusti ystäviensä kanssa etujärjestön, koska hänen mukaansa mediassa esitetyt liikenteen ongelmat eivät ole niitä, joihin hän päivittäin törmää. "Yleensä syyllistetään motoristeja, nuoria ja ylinopeutta-ajavia, mutta nämä ovat ryhmiä, jotka eivät aiheuta minulle mitään ongelmia päivittäisessä liikenteessä. Sen sijaan ihmiset, jotka ilman syytä ajavat alinopeutta ja ihmiset, jotka pysähtyvät moottoritien ramppeihin, aiheuttavat liikenteessä isoja ongelmia". Myös itsekkyys liikenteessä saa mieheltä kyytiä. "Esimerkiksi rattijuoppo on itsekäs, koska se ei yhtään ajattele muita liikkujia. Samoin pidän itsekkäänä sellaista, joka tekee vaarallisen ohituksen, mutta samaan itsekkäiden ryhmään katson ne, jotka ajavat omasta tahdostaan sitä nopeutta mikä huvittaa, oli se sitten ali- tai ylinopeutta", pohtii Ryynänen.
Ryynänen ei kiistä sitä tosiseikkaa, että 18-20-vuotiaat autoilijat ovat riskiryhmä. "Mutta tässä on mukana median luomaa illuusiota, koska samalla unohdetaan, että 18-35-vuotiaat ajavat vähemmän kuolonkolareita kuin vaikkapa yli 65-vuotiaat. Tämä kaikki selviää niistä samoista tilastoista, joista nyt tehdään raflaavia lööppejä." Liikennerikkomuksista saatavat rangaistukset aiheuttavat miehelle päänvaivaa ja hämmennystä. "Näen siinä hirveän ristiriidan, että vaikkapa pedofiilit saavat ehdollisia tuomioita. Pari viikkoa sitten luin, että nuoret veivät puukolla uhaten rahaa, ja siitä sai pelkästään 240 euroa sakkoa. Saman sakon saa siitä, että autosta löytyy tutkanpaljastin." Lisäksi miehen mieltä kaivertaa se, että väkivaltarikosten uhreille tuomitaan naurettavia muutaman sadan euron korvauksia. "Sitten valtio näkee tarpeellisena sen, että vähän paremmin toimeentulevia sakotetaan muutaman kilometrin ylinopeudesta jopa kymmenien tuhansien eurojen sakoilla."