[Tiukempi nopeudenrajoitin on väärä ratkaisu]
Konginkankaalla raskaita paperirullia kuljettanut täysperävaunullinen rekka-auto heittelehti liukkaalla tiellä ja törmäsi hiihtoturisteja kuljettaneeseen linja-autoon tuhoisin seurauksin. Tämän seurauksena raskaan liikenteen nopeutta on päätetty rajoittaa entisestään..
Syitä tapahtumaan esitettiin onnettomuustutkinnan raportissa 32 kpl, mutta julkisuuteen nostettiin toki synneistä suurin: Ylinopeus. Ongelmana raskaaseen liikenteeseen kohdistuvassa tämänkertaisessa vainossa on:
- Näin puututaan vain suomalaisiin rekkoihin
- Suomalaiset rekat ovat erityisesti ulkomailla tien tukkona - eivätkö päättäjät tiedä, kuinka paljon näillä laitteilla liikutaan myös rajojen ulkopuolelle
- Tällä hetkelläkään rekoilla ei ole "pelivaraa" kiihdyttää tarpeeksi vauhtia ennen ylämäkeä. Pitkä mäki hyydyttää raskaan yhdistelmän ja ylämäkeä kiivetään ylös 40-60km/h nopeudella. Jatkossa tilanne huononisi entisestään - Tarvitseeko kaikkia tielläliikkujia rangaista tällaisella teiden tukkimisella ???
- Kuljetusfirmojen johto ja ajojärjestelijät suunnittelevat reitit epärealistisen nopeiksi - heidän pitäisi myös kantaa vastuuta, jottei kaikki paine kasaannu kuljettajan harteille. Monet kuskit eivät varmasti haluaisi ajaa ylinopeuksia ja laittomien työaikojen puitteissa, mutta minkäs teet kun ilmassa on jatkuva uhka oman työpaikan menettämisestä ? - Onko nopeuden rajoittaminen tauko & työaikasäädöksien valvomista tärkeämpää ?
- Harvalla ammattikunnalla on aika ajoin niin vaarallisia työolosuhteita kuin rekkakuskeilla. Olisikohan parempi antaa heille enemmän pelivaraa, kuin vähentää sitä entisestään ?
- Ylinopeus ja liian suuri tilannenopeus on "harvinainen" onnettomuuden syy. Useammin syyksi kirjataan rattijuoppous, huonot renkaat, sairaskohtaus, väsymys jne.. Miksi rangaistaan taas kaikkia tiellä liikkuvia yhden onnettomuuden seurauksena ? Miksi turvallisuutta lähdetään jälleen "parantamaan" samalla epäonnistuneella konseptilla, kuin aina aikaisemminkin ?
- Alle 80 km/h ajelevan rekan perään kerääntyy autojono, joista pari ensimmäistä ei luonnollisesti uskalla lähteä ohittamaan, tämän jälkeen kertyy tielle sahaavaa nopeutta ajava järjettömän pitkä jono ja muutamat valitsevat tehdä valtavan pitkiä ohituksia päästäkseen tilanteesta - onko tämä sitä toivottua liikenneturvallisuutta ? Ko. tilanteita syntyy nytkin - rajoittimien nopeuden laskemisen jälkeen varmasti enemmän.
- Monet nykyisellä kalustolla ajavista haluaisi nopeudenrajoittimia säädettävän toiseen suuntaan. Useinhan luistoa korjataan / hallitaan kaasua lisäämällä. Jos onnettomuus olisi johtunut siitä, että rekan nopeusrajoitin olisi estänyt sellaisen ylinopeuden, jolla onnettomuus olisi voitu välttää, niin olisiko tutkijalautakunta julkaissut tällaisen tuloksen ? (Salaliittoteoriaa toim.huom.)
- Ei ne alennetut nopeudet onnettomuuksia lopeta. Huomattavasti enemmän turvallisuutta lisää kunnollinen teiden ylläpito.
- Tauot vähenee kun nopeus vähenee. Väsyneenä ajaminen vastaa seurauksiltaan rattijuoppoutta. Tämä ei ole varmasti kuljettajien toivelistalla..
- Tilastollisestikin on selvää, että moottoritiet vähentävät onnettomuusriskejä. Miksi nopeampien teiden rakentamisen sijaan - nopeuden laskemiseen liittyvä valheellinen turvallisuustyö on ainoa yleisesti hyväksytty malli ?
- Liian suurta tilannenopeutta voi ajaa edelleen, vaikka ajoneuvossa olisi nopeudenrajoitin.
- Vaikka tutkijalautakunta selvittäisi nopeudesta mitä - on varmaa ettei onnettomuutta olisi syntynyt, ellei tien pinta olisi ollut niin liukas. Eiköhän myönnetä totuus, että onnettomuus oli valitettavien yhteensattumien summa. Olisikohan liukkaan kelin & ennakoivan ajon koulutus ja väljempi aikataulu pysyvämpi helpotus vaaratilanteisiin ?
- Virhearviointeja ja ajovirheitä valitettavasti tapahtuu, vaikka rekat kulkisivat 20km/h.
- Oudolla kovaäänisellä vähemmistöllä on ongelma nykyistenkin nopeuksien kanssa. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään ongelmia selvitä nykyisillä nopeuksilla. Aina löytyy ihmisiä joiden kyvyt ei riitä samalle tasolle muiden kanssa. Kannattaisikohan lait kuitenkin säätää keskivertoihmisten ja ehjien ajoneuvojen mukaan ?
- Reilua ylinopeutta ajava rekka on äärimmäisen harvinainen näky..
- Välillä syytetään, että raskas liikenne ajaa liian lähellä takapuskurissa - onkohan syytä vilkaista omaan nopeusmittariin tai harkita siirtymistä hetkeksi levähdyspaikalle ?
- Miksi kaikkien tarvitsee maksaa yhden virheestä ? Tällaiselle ajatukselle lienee tiettyjä perusteita armeijassa .. siviilissä ei.
- Millä periaatteella rajoitettu rekka on turvallisempi, kuin rajoittamaton - jos niillä ajetaan samalla tavalla ?
- Entä jos linja-auton kuljettaja (n. 60v) olisi ajanut rajoitusten mukaan ja ollut nuorempi, valppaampi ja virkeämpi - Olisiko silloin havainnut että rekan perävaunu ei ole rekkakuskin hallinnassa ? Pitäisikö vanhojen kuljettajien nopeuksia rajoittaa erikseen ja linja-autoihin saada 60km/h kattonopeus ? - Miksi tämä idea kuulostaisi naurettavammalta, kuin nyt esitetyt muutokset raskaan liikenteen toimintaan ?
- Sen sijaan, että ahdistetaan koko kuljetusalaa niin tiehallinto voi luoda tehokkaamman merkintäpolitiikan vaarallisimmille kohdille.
- Missään tapauksessa yksittäisestä onnettomuudesta ei voi tehdä perustetta yleiseen nopeuden alentamiseen. Aivan varmasti joskus sattuu vakava onnettomuus, jossa rekan nopeus on 70 km/h. Tästä pitäisi tehdä sellainen päätös, että rekkojen nopeus lasketaan 60:een.
- Rekan kuljettaja olisi varmaankin hiljentänyt vauhtia, jos olisi tiennyt tien liukkauden (?). Alueella oli paikallinen sadekuuro, joka jäädytti tien. Tilannenopeudesta on helppoa olla jälkiviisas.
Simuloitujen kokeiden tulokset ?
Jostain syystä Konginkankaan onnettomuuden pääsyyksi näyttää julkisuudessa kiteytyneen onnettomuuden syistä keskusteltaessa puhutaan tuosta n. 10 km/h:n ylinopeuden vaikutuksesta onnettomuuden syntyyn. Tämä perustunee onnettomuustutkinnan simulaatioiden yhteenvedossa esiintyneeseen toteamukseen " Tulosten perusteella perävaunun käyttäytyminen muuttui levottomaksi nostettaessa ajonopeutta, kuva 13. Erityisen selkeä muutos tapahtui, kun nopeutta nostettiin arvosta 80 km/h arvoon 89 km/h." Tuota lausettahan ei voida kuitenkaan ymmärtää niin, että ajamalla 80 km/h onnettomuus olisi vältetty.
Yllättäen vähemmälle huomiolle jäi tieprofiilissa havaitut "heitot". "Tulosten perusteella tutkitulta alueelta tieprofiilista löytyi kaksi kohtaa, joissa ajoneuvoyhdistelmän liiketila häiriintyi tiestä johtuvista herätteistä. Toinen oli kaarteen alussa, ennen mäen huippua kohdassa noin 750 m (etäisyys törmäyskohtaan) ja toinen kaarteen loppupuolella kohdassa noin 575 m."
http://www.onnettomuustutkinta.fi/uploads/ptt2x.wmv (Videosta voi todeta, että onnettomuuteen johtava tapahtuma ketju alkaa nimenomaan kaarteen loppupuolella, tiessä olevan "heiton" kohdalta)
Onnettomuustutkintakeskuksen raportin sivulla kolme kerrotaan: "Noin puoli tuntia Viitasaarelta lähdön jälkeen Helsinkiin lähtenyt ajoneuvoyhdistelmä saapui Konginkankaalla paikkaan, jossa tie kaartaa ajosuunnassa vasemmalle. Tässä kohtaa tiessä on ohituskaista pohjoisen suuntaan. Alamäen kaarteessa, noin 550 m ennen törmäyspaikkaa, ajoneuvon perävaunu alkoi heittelehtiä"
Vaikuttaako salaliittoteorialta, että jälleen kerran tien kunto tappaa - ja ongelmaa ratkaistaan laskemalla nopeuksia ? Onnettomuussimulaation kitkatarveanalyysissä olisi muutenkin ollut mielenkiintoista nähdä ohjausliikkeen ja tieprofiilin tarkka erottelu - ellei tuloksista haluttu jo alusta lähtien saada vain nopeuteen liittyvää kritisoitavaa…
http://www.onnettomuustutkinta.fi/33635.htm
Lopuksi vielä yksi kysymys: "Miksi Konginkankaan onnettomuutta pidettiin perusteluna, kun talvinopeusrajoituksien voimaan tullessa otettiin uusia teitä mukaan alennetun nopeusrajoituksen piiriin ? Tämähän koskee vain henkilöautoja, joita ko. onnettomuudessa ei ollut edes mukana ?"
Tielläliikkujien Etujärjestö