[Taistelu keskustan yrityksiä vastaan – tielläliikkujat aseena]
Tämä artikkeli käsittelee lähinnä Tampereen kaupungin toimia, mutta vastaavat "voimat" ovat liikkeellä lähes jokaisessa isommassa kaupungissa tällä hetkellä. Jostain syystä kaupunkien ydinkeskusta on joutunut fanaattisen eko-ajattelun hampaisiin. Vihreät arvot ovat sinänsä tärkeitä, mutta tällä hetkellä vaikuttaa, että valtuustojen omat pikku ekoterroristit ovat menettäneet lopullisesti otteensa todellisuuteen. Liikenteen vähentämiseen pyrkivällä toiminnalla on tapana aiheuttaa enemmän liikennettä toisaalle ja ruuhkien muodossa enemmän saasteita. Samoin käy kun julkisen liikenteen kannattajat saavat vallattua yksityisautoilta kaistoja ja tukittua monia entuudestaan ruuhkaisia paikkoja totaalisesti.
Vanha ja kulunut ajatus autottomasta keskustasta nostaa päätään joka kesä. Tämä suorastaan naurettava idea kompastuu jo ajatustasolla omaan mahdottomuuteensa. Useammat päättäjät ovat hurahtaneet vihreää linjaa kosiskelevaan hömpötykseen seurauksista välittämättä – Tämän huomaavat ainakin yrittäjät: Pienemmät yritykset ovat ilmoittaneet ettei autottomana päivänä ole liikkeessä käynyt yhtään asiakasta...
Muutamia autottoman keskustan ongelmia:
1. Jos keskustaan ei pääse autolla – sinne ei tulla
2. Jos keskustassa ei voi ajaa autolla, tarvitaan valtavat sijoitukset parkkitilaan keskustan ulkopuolelle ja saasteet siirretään paikasta toiseen
3. Keskustan autioiduttua yrityksistä, siirtyy "keskusta" jonnekin missä palvelut ovat taas lähellä – ja oravanpyörä on valmis
4. Täysi autottomuus on mahdotonta (Yritysten tavaraliikenne ja työmatkaliikenne ovat jokseenkin pakollista kansantaloudellisesti)
Tampereella liikenneasioista päättävät ovat kunnostautuneet mm. tekemällä Hämeenkadusta tarpeettoman (poistamalla Viistokadun kokonaan) ja muuttamalla mielivaltaisesti yksisuuntaisten katujen kulkusuuntaa. Kadunvarsipysäköintiä vähennetään jatkuvasti ja uusien kävelykatujen paikkoja kaavaillaan ympäri kaupunkia. Muutamassa vuodessa Tampereen keskusta on onnistuttu muuttamaan todella vaikeakulkuiseksi. Hämmästyttävintä tässä on se, että omien kokemusteni mukaan saasteet eivät ainakaan näin vähene, typerillä ratkaisuilla pakotetaan autoilija kiertämään puoli kaupunkia toimivien reittien poistuttua.
Tampereeltakin katukuvasta katoaa jo yli 80-vuotta keskustassa toimineita yrityksiä (Honkonen Oy). Yksi suurimmista yksittäisistä syistä on autolla liikkumisen mahdottomuus. Juuri autolla liikkuvia sabotoimalla päättäjät onnistuvat siirtämään veroja maksavat kansalaiset suurten yritysketjujen automarketteihin. Ainoastaan omat parkkihallit omaavat yritykset menestyvät jatkossa keskustassa.
Kuka autottomassa keskustassa asuisi ? Ei ainakaan autoa työssä käymiseen tarvitseva veronmaksaja ? Ehkäpä tarkoituksena on hiillostaa yritykset ja veronmaksajat muuttamaan keskustasta ja toivottaa maahanmuuttajat ja työttömät alkoholistit tervetulleiksi Kelan maksamiin keskusta-asuntoihin ?
Tuskin olisin aiheesta edes innostunut kirjoittamaan ellei silmiini olisi sattunut Tampereen Kaupunginvaltuutettujen kommentteja ajoneuvosillan rakentamissuunnitelmista yhdistämään Finlaysonin ja Tampella alueet. Yleisesti kehittävinä ehdotuksina (ilmeisen humoristiset) vihreiden edustajat ehdottivat paikalle maisemoitua lossia tai riemukaarta. Ehkäpä vihreiden edustajat helpottavat seuraavaksi keskustan liikenneruuhkia muutamalla maisemoidulla höyryveturilla ?
Aiheeseen liittyen:
22.06.2003 Helsingissä suunnitellaan nopeusrajoitusten laskemista (kommentoin aihetta MoonTV:n Aivoradioon) [Lue]
20.08.2003 Lisää kameravalvontaa Helsinkiin
[Lue]