[Keulimisesta linnaan ?]
ARTIKKELI22.05.2004 Aamulehdestä + Eteläsuomen Sanomista saimme nähdä kuinka vihamielisesti moottoripyöräpoliisien koulutuksesta vastaava ylikomisario Olavi Lempinen suhtautuu siihen, että nuoret motoristit opettelevat moottoripyöränsä hallintaa. Olavi Lempisen perustelut bomber-ilmiön tuomitsemiseen ontuivat pahemman kerran. Esimerkiksi hän mainitsi, että vuoden aikana on kuollut kuusi motoristia "keulimiseen". Tällä tiedollahan ei kukaan tee mitään ilman kunnollista vertailukohtaa ja tarkempaa tietoa tapahtumista. Ensiksikin olisi kohtuullista verrata bombereiden ja muiden motoristiryhmien välisiä onnettomuustilastoja. Lisäksi olisi syytä selvittää olivatko kuolleet motoristit luettavissa bombereiksi edes heidän omasta mielestään. Lisäksi Lempinen jätti tarkentamatta liittyikö onnettomuuksiin muita tekijöitä kuin keuliminen.
Miksi poliisi syyllistää koko harrastajajoukon muutaman motoristin takia, joita ei voida edes 100% varmuudella osoittaa olevan bombereita ? Eihän bomberitkaan tiettävästi syyllistä kaikkia poliiseja rikollisiksi vaikka monta kertaa vuodessa saamme lukea lehdistä kuinka poliiseja kärähtää ratista, syytetään kavalluksista tai muista rikoksista.
Kuvitteleeko ylikomisario Lempinen, että kaikki stunt-moottoripyöräilystä kiinnostuneet bomberit ovat rikollisia, jotka pääsääntöisesti kuluttavat aikaansa ajamalla keula pystyssä 170 km/h asutuskeskuksissa keskellä päivää – ehkäpä vielä huumeiden vaikutuksen alaisena ? Muutenkin eturenkaan nouseminen tienpinnasta on otettu tällä kertaa kohtuuttoman kiinnostuksen kohteeksi. Poliisien yllätykseksi moottoripyörää voi hallita vaikka eturengas olisi ilmassa – Mikäli moottoripyörä olisi keulimisen aikana täysin hallitsematon, tapahtuisi onnettomuuksia vielä huomattavasti enemmän. Ehkäpä moottoripyöräpoliisien kouluttajienkin olisi syytä joskus tutustua siihen mitä moottoripyörällä voidaan osaavissa käsissä tehdä.
Lempisen Väiteet siitä, että on vain ajan kysymys koska jalankulkija tai pyöräilijä joutuu keulijan uhriksi ovat pelkkää poliisin pelottelukampanjaa, jolla perustellaan kohtuuton motoristien vainoaminen. Samalla tavalla voitaisiin esittää yllättävä ennustus, että on vain ajan kysymys, koska joku taas kuolee poliisin putkaan.
Artikkelista puuttui tietysti maininta siitä, että joka vuosi järjestetään mm. poliisin kanssa täydessä yhteistyössä virallisia "bombertapahtumia" suljetuilla alueilla. Suomalaisten pärjääminen stuntti-moottoripyöräilyssä on hyvinkin huonolla pohjalla jos auktoriteetin asemassa olevat tahot pyrkivät tarkoituksellisesti leimaamaan koko harrastuksen